Julistus Irakin vapauskongressin muodostamisesta

 

Me allekirjoittaneet ilmoitamme täten Irakin vapauskongressin muodostamisesta.

IFC on laaja organisaatio, jonka tavoitteena on vapaan, maallisen ja etnisistä ryhmistä riippumattoman hallituksen muodostaminen Irakiin. Tämä hallitus perustuisi suoraan kansanvaltaan ja olisi sitoutunut takaamaan kansalle oikeuden päättää vapaasti ja tietoisesti maansa hallintojärjestelmästä.

IFC on itsenäinen, demokraattinen ja uskonnollisesti sekä etnisesti sitoutumaton järjestö.

IFC on luotu täyttämään Irakissa sitä tyhjiötä, joka yhteiskunnassa tällä hetkellä vallitsee. Yhdysvaltain miehityksen ja sitä seuranneen islamististen, poliittisten ja heimoryhmittymien valtaannousun seurauksena yhteiskunnan rakenteet ovat käytännössä hajonneet. Irakin kansan hyvinvointia murentaa jatkuvasti jääminen kahdenlaisen terrorismin loukkuun - toisaalta Yhdysvaltain harjoittaman valtiollisen terrorismin, toisaalta poliittisen islamistisen terrorismin.

IFC pyrkii saattamaan vallan Irakin kansan käsiin. Ainoa tie ulos valtatyhjiöstä on kansan aktivointi, sillä valta siirtyy kansalle vasta kun se saa mahdollisimman pitkälle syrjäytettyä sekä miehittäjät että islamistiset liikkeet.

Jotta vallan siirtyminen kansalle toteutuisi mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollisimman monella tasolla, IFC pyrkii aktivoimaan kansalaisia omissa paikallisissa ja alueellisissa järjestöissään. Tämän kansanvallan toteutumisen IFC on myös valmis turvaamaan mahdollisia hyökkäyksiä vastaan. Kansanvallalla tarkoitetaan tässä IFC:n julistuksessa estettyjen vaatimusten toteuttamista ja tekemistä lainvoimaisiksi.

Kuten järjestön perustuskirjassa todetaan, IFC:hen voivat liittyä kaikki yksittäiset henkilöt ja järjestöt (mukaan lukien poliittiset puolueet, ammattiyhdistysliikkeet, kansanneuvostot, yhdistykset ja instituutiot), joilla on samat tavoitteet kuin IFC:llä, sillä edellytyksellä, että heidän ohjelmansa ja menettelytapansa eivät häiritse IFC:n toimintaa.

IFC:n toiminta ei rajoitu Irakiin. IFC tavoittelee maailmanlaajuisesti tukea kaikilta vapaasti ajattelevilta ihmisiltä ja edistyksellisiltä järjestöiltä sekä instituutioilta, joilla on samankaltaiset päämäärät.

IFC kutsuu kaikkia ihmisyyden puolustajia liittymään joukkoonsa.

 

18. maaliskuuta 2005.

 

Allekirjoittaneet:

 

Ali Abas (Basran työväenneuvostojen ja -yhdistysten liiton sihteeri),

Professor Amer Fayad (Valtio-opin laitos, Bagdadin yliopisto),

Amjad Ghafoor (Kurdistanin itsenäistymisestä kansanäänestystä ajavan kongressin sihteeri),

Arman Farakish (Iranin kansalaisoikeuskomitean puheenjohtaja),

Asai Kenji (Demokraattisen sosialismiliikkeen kansainvälisen solidaarisuuskomitean puheenjohtaja, Japani),

Aso Jabbar (Irakin työväenneuvostojen ja -yhdistysten liiton edustaja ulkomailla),

Falah Alwan (Irakin työväenneuvostojen ja -yhdistysten liiton sihteeri),

Faris Mahmood (Irakin työväen kommunistisen puolueen politbyroon jäsen),

Fateh Sheikh (Iranin työväen kommunistisen puolueen - Hekmatistisen politbyroon puheenjohtaja),

Hosein Haref (Irakin taidekeskuksen sihteeri),

Houzan Mahmoud (Naisasialiikkeen aktivisti, Irak),

Javad Aslani (iranilainen kansalaisoikeusaktivisti),

Kazem Aniran (Irakin demokraattisen Al-Ahwarin puheenjohtaja),

Koorosh Modarresi (Iranin työväen kommunistisen puolueen - Hekmatistisen johtaja),

Mazloom Abas (kommunistinen aktivisti),

Professor Meqdam Abdul Jabbar (Basran yliopisto),

Moayed Ahmad (Irakin työväen kommunistisen puolueen politbyroon jäsen),

Mohamad Hassan Saleh (Yhteiskunnallista tasa-arvoa ajavan liikkeen puheenjohtaja, Irak),

Nadia Mahmood (Lähi-idän naisten oikeuksien keskuksen perustaja ja koordinaattori),

Professor Namir Al-Khayat (Basran yliopisto),

Nasrin Jalali (iranilainen kansalaisoikeusaktivisti),

Osama Ghaem (kirjallisuuskriitikko), 

Qasem Hadi (Irakin työttömien liiton pääsihteeri),

Rebwar Ahmad (Irakin työväen kommunistisen puolueen johtaja),

Professor Riad Al-Asadi (Valtio-opin laitos, Basran yliopisto),

Salam Mansoor (näytelmäkirjailija ja taiteilija),

Sami Hassan (Basran työväenneuvostojen ja -yhdistysten liiton apulaissihteeri),

Samir Adel (Irakin työväen kommunistisen puolueen järjestystoiminnan johtaja),

Sato Kazuyoshi (Demokraattisen sosialismiliikkeen johtaja, Japani),

Shamal Ali (Irakin työväen kommunistisen puolueen politbyroon jäsen),

Yanar Mohammad (Irakin naisten vapausjärjestön puheenjohtaja),

Yasn Taha Yasen (Irakin koulutuskeskuksen puheenjohtaja),

Tri Yusam Shakir