Irakin vapauskongressin manifesti

 

Irakin nykytilanteeseen vaikuttavat voimat

USA:n johtama sota on johtanut Irakin kansalaisyhteiskunnan rakenteen hajoamiseen. Tämä sota vapautti mitä taantumuksellisemmat uskonnolliset ja etnosovinistiset voimat Irakin kansaa vastaan. Sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen arki on syösty kaaokseen. Irakin kansalaisyhteiskunta on uudelleenrakentamisen edessä. Irakin kansan turvallisuus, päivittäinen elanto ja perusoikeudet on taattava, samoin kuin sen oikeus avoimeen ja vapaan tiedotuksen kautta tapahtuvaan tulevaisuuden hallituksen valintaan.

Irakin nykytilanne on seurausta USA:n harjoittamasta politiikasta, poliittisen islamin sekä arabi- ja kurdinationalismin esiinnoususta. Sotilaallinen invaasio ja sitä seurannut nöyryyttäminen ja alistaminen yhdessä maan infrastruktuurin tuhoamisen kanssa ovat aiempien taloudellisten sanktioiden myötä antaneet nykymiehitykselle sen todelliset kasvot. Ilman miehityksen lopettamista ei voi tehdä mitään parannusta Irakin nykyolosuhteissa.

Irakiin tehdyn invaasion poliittiset ja sosiaaliset vaikutukset yhdessä sotilaallisen aggression ja väkivallan kera ovat nostaneet esiin synkkiä poliittisia ja sosiaalisia voimatekijöitä paitsi Irakissa, myös koko alueella. Irakiin tehty hyökkäys ja maan miehitys on ollut tärkein yksittäinen poliittisen islamin harjoittaman rekrytoinnin takaaja paitsi Irakissa, myös sen lähialueilla. Länsivallat ja erityisesti USA ovat tehneet poliittisen islamin mobilisaation hyväksi työtä enemmän kuin mikään islamistien agitaatio on kyennyt tekemään. USA:n hallituksen yritys vakuuttaa Irakin miehityksen välttämättömyys on hyödyttänyt uskonnollista ja etnistä heimovaltaa  kannattavia ryhmiä ja on tätä kautta kääntämässä Irakin kehitystä kohti islamilaista ja rasistista valtiota.

Iranin islamilainen tasavalta, Osama Bin Ladenin islamistit, sekä Irakin shiia- ja sunnimieliset ryhmät ovat nyt vakiinnuttamassa Irakin kehitystä taantumuksen tielle. Nämä ryhmät jotka esiintyvät Irakin kansan ”kunnian ja arvokkuuden” pelastajina, ”turvallisuuden ja sosiaalisen avun” takaajina, ja Irakin kansalaisyhteiskunnan uudelleenrakentajina, ovat itse asiassa pakottaneet irakilaiset yhä sietämättömämmän alistamisen ikeeseen. Inhimillisyys ja humanistiset arvot ovat poliittisen islamin paineessa vajonneet alhaisimmalle mahdolliselle arvostusasteikolle Irakissa.

Kurdinationalistit ovat omien intressiensä ja vallanhavittelunsa myötä mukana pahentamassa kaaosta ja omalla osaltaan huonontamassa kansan elinehtoja hallitsemillaan alueilla. Irak ei ole koskaan aiemmin kokenut nykyisenkaltaista etnisen vihan aaltoa. Kurdistanin pitäminen  sosiaalisen kaaoksen tilassa on vahvistanut alueella virinnyttä arabi- ja turkmeeninationalismia.

Nykyiseen kuiluun johtanutta amerikkalaisten miehitystä ja poliittisen islamin voimia vastaan on Irakissa kuitenkin nousemassa kolmas vaihtoehto. Niihin ryhmiin jotka ovat kyllästyneet islamistien ja heimovallan kannattajien etniseen sovinismiin sekä amerikkalaisten miehittäjien harjoittamaan väkivaltaan ja nöyryytyksiin, kuuluvat Irakin työväenluokka, kirkkaampaa tulevaisuutta hamuava nuoriso, primitiivisen heimovallan ja islamistien käsissä kärsivät naiset, sekä edistysmielinen älymystö. Nämä kansanosat ovat muodostamassa kolmannen voiman Irakin tulevaisuuden puolesta.

 

Pois nykytilanteesta

Irakin kansan hädän syyllistyneiden syrjäyttäminen on tie ulos nykytilanteesta. Mikään nykyisen kaaoksen aiheuttaneista ryhmistä ei voi olla mukana tässä visiossa. Meneillään olevassa konfliktissa kaikki osapuolet oikeuttavat olemassaolonsa toistensa vastavoimina. Poliittinen islam ja arabinationalismi imevät voimaa miehityksen sosiaalisista vaikutuksista ja kansan miehitystä kohtaan tuntemasta vihasta. Samalla tavalla amerikkalaiset oikeuttavat miehitystään -  islamististen, nationalistien ja fasististen  ryhmien raakalaismaisuuden vastustajina.

Mikään yleisesti esitetyistä nykyisistä ulospääsyvaihtoehdoista ei vakuuta toimivana vaihtoehtona. Nämä ehdotukset voidaan jakaa kolmeen kategoriaan. 

 

1. Poliittiseen islamiin tukeutuminen

Poliittiseen islamiin tukeutuminen amerikkalaisten miehityksen vastustamisen varjolla jättää huomiotta liikkeen taantumuksellisen ja rikollisen luonteen, ja on täten tuhoisa valinta. Tällainen politiikka johtaa liittoutumaan islamistien kanssa. Seurauksena on epäonnistuminen pelastusyrityksessä ja lisäksi islamistisen poliittisen vision tukeminen. Poliittisen islamin äärikonservatiivisen luonteen huomioimatta jättäminen on maton vetämistä irakilaisten paremman elämän unelman alta, ja tekee samalla koko maailman  kunniallisten ja sivistyneiden ihmisten aseman vaikeaksi heidän yrittäessään muodostaa oppositiota USA:n politiikkaa vastaan.

2. Yhdysvaltoihin tukeutuminen

Irakin kriisin ratkaisun avainten uskominen USA:n haltuun on poliittiseen islamiin nähden kolikon toinen puoli. Vihamielisyys islaminuskoa kohtaan ja islaminuskon takapajuisuus muodostaa tämän näkökannan perustan. Tämä agenda unohtaa Irakin miehityksen alkuperäiset perustelut ja oikeuttaa miehityksen jatkumisen. Samoin kuin poliittiseen islamiin tukeutuminen, ei amerikkalainenkaan agenda tarjoa helpotusta ongelmien suosta; pitäisi vain olla kärsivällinen ja odottaa USA:n voittoa islamisteista. Miehityksen sosiaalisten vaikutusten huomioimattomuus ja vitkasteleminen sosiaalisen rakenteen uudistamistyössä eivät luo kestävää pohjaa Irakin pelastamiselle.

3. “Kansainvälinen väliintulo”

Edellä mainittuihin nähden erilainen näkökulma tarjoutuu ehdotuksissa, joissa Yhdysvaltain joukot korvattaisiin YK:n määräysvallan alaisilla kansainvälisillä joukoilla. Tämä olisi kuitenkin epärealistinen ja epäkäytännöllinen ratkaisu. Tällaisen muutoksen kannattajat unohtavat että poliittisen islamin ja fasismin voimat on pyyhkäistävä tieltä jotta Irakin kansalaisyhteiskunta voidaan korjata. Tehtävällä on sekä sotilaallinen että poliittinen dimensionsa. Valitettavasti sekä Euroopan hallitukset että YK ovat syyllistyneet myönnytyspolitiikkaan poliittista islamia kohtaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta että kansainvälisen väliintulon toivominen on epärealistinen valinta ja se voidaan luokitella ”odota ja näe” -politiikaksi.

 

Voima kriisitilan lopettamiseksi

Ainoastaan laajojen kansankerrosten tukema organisaatio voi taata ulospääsyn nykytilanteesta Irakissa. Irakin vapautuskongressi – IFC – pyrkii tällaiseksi organisaatioksi; itsenäiseksi, demokraattiseksi, maalliseksi, etnisyyteen sitoutumattomaksi massaliikkeeksi, jonka tarkoituksena on taata irakilaisten oikeus itsenäiseen valintaan Irakin tulevaisuuden poliittisen hallintomuodon suhteen.  Organisaatioksi joka yhdistää ihmiset ottamaan tulevaisuuden omiin käsiinsä ja puolustamaan itseään, mobilisoi ja johtaa kansainvälisen avun käyttöä, sekä pelastaa Irakin kansan kansainvälisen terrorismin kummankin osapuolen kynsistä.

Irakin ja koko sen lähialueiden kansalaisten tulevien sukupolvien pelastuminen globaalin kaksipuolisen globaalin terrorismin aiheuttamilta tuhoilta riippuu tällaisen populaarin liikkeen onnistumisesta.

 

IFC: n tavoitteet

Poistaakseen kaikki tämän synkän tulevaisuuden tekijät irakilaisten tulee:

1)      Lopettaa Irakin miehitys – Yhdysvaltain joukkojen on poistuttava maasta välittömästi

2)       Painostaa poliittiset islamistit ja kansalaismieliset voimat vetäytymään ja passivoida heidät

3)      Taata Irakin kansan oikeus tietoiseen ja vapaaseen päätökseen koskien maan tulevaa poliittista järjestelmää

4)      Rakentaa uudelleen Irakin kansalaisyhteiskunta

IFC:n tavoitteena on padota kaikki niiden osatekijöiden vaikutus joka on johtanut poliittiseen, moraaliseen ja kulttuuriseen rappioon Irakin kansalaisten elämässä. Tämän saavuttamiseksi kansalaisten olisi otettava valta itselleen kaikilla tasoilla. Kansalaisten pitäisi järjestäytyä IFC:n julistuksen taakse ja soveltaa sitä taatakseen oma turvallisuutensa ja jokapäiväinen leipänsä, sekä kantaa vastuu omista asioistaan aina ja kaikkialla kun se on mahdollista.

IFC:n välitön tavoite on ottaa valta haltuunsa ja muodostaa väliaikainen, maallinen ja etnisesti sitoutumaton hallitus, sekä julistaa seuraavat toimenpiteet lainvoimaisiksi ja taata niiden toteuttaminen:

  1. Yhdysvallat liittolaisineen on ajettava ulos maasta ja purattava kaikki poliittiset, taloudelliset, sotilaalliset ja puolisotilaalliset instituutiot jotka tämä liittoutuma on perustanut Irakin sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen kontrollin takaamiseksi.  Lisäksi kaikki tähän tarkoitukseen valmistellut lait on kumottava,

  1. Hajotettava ja riisuttava aseista kaikki sotilaalliset ja puolisotilaalliset islamistiset sekä muut laittomat ryhmittymät. Tällaisten ryhmittymien aseistus, resurssit ja varat on takavarikoitava,

  1. Saatettava julkisuuteen kaikki dokumentit, arkistot ja tiedot jotka Baath-puolueen hallitus aikanaan keräsi, samoin kuin myös nykyhallinnon osin, 

  1. Otettava haltuun kaikki uskonnollisille instituutioille kuuluvat varat ja kiinteistöt sekä käytettävä nämä resurssit kansalaisten sosiaalisten, poliittisten ja oman elämän hallintaan  liittyvien tarpeiden tyydyttämiseen,

  1. Mahdollistettava ihmisten voimaistaminen oman vapautensa puolustamiseen sekä  poistaa ja estää kaikki kansalaisten oikeuksia ja vapauksia vastaan kohdistettu aggressio ja loukkaukset,

  1. Uskonnon täydellinen erottaminen valtiosta ja opetusjärjestelmästä, 

  1. Kumottava kaikki uskontoon sidoksissa olevat lait ja säädökset. Julistettava uskonnon ja ateismin vapaus, 

  1. Julistettava täysi ja säätelemätön ilmaisun, mielipiteen, tiedonvälityksen,  yhdistymisen, järjestäytymisen ja mielenosoittamisen vapaus,

  1. Julistettava täydet ja säätelemättömät yksilö- ja kansalaisoikeudet sekä miesten ja naisten välinen tasa-arvo. Kumottava kaikki lait jotka estävät näiden periaatteiden toteutumisen,  

  1. Julistettava täydet ja säätelemättömät kansalaisoikeudet, poliittiset oikeudet ja sosiaaliset oikeudet jotka ovat riippumattomia kansalaisten sukupuolesta, uskonnosta, kansallisuudesta tai etnisestä alkuperästä,

  1. Kaikkien poliittisten vankien vapauttaminen,

  1. Kuolemantuomion poistaminen,

  1. Taattava yleisön vapaa oikeus ilmaista itseään valtion tiedotusvälineissä, koskien erityisesti kansalaisjärjestöjä ja poliittisia puolueita,

  1. Taattava kohtuullinen työttömyyskorvaus kaikille yli kuusitoistavuotiaille työttömille jotka ovat valmiita vastaanottamaan työtä. Kohtuullinen työttömyysavustus ja muut tarvittavat edut taattava niille jotka ovat fyysisistä tai mielenterveydellisistä syistä kykenemättömiä työntekoon,

  1. Delegoitava valta kansalaisten suoraan edustajikseen valitsemien muodostamalle lakia säätävälle kokoukselle joka päättää tulevan hallituksen muodostamisesta ja säätää perustuslain enintään kuuden kuukauden sisällä.

  1. Kurdialueella pidettävä välittömästi rehellinen kansanäänestys koskien alueen eroamista Irakista, tai pysymisestä osana Irakia täysin tasa-arvoisin kansalaisoikeuksin.

 

IFC:n toimintasuunnitelma Irakin sisällä

IFC aikoo:

a)    Yhdistää ja järjestää kansalaistoimintaa paikallisten verkostojen ja erityisten “kaupungin osien keskusten” (”People`s Houses”) kautta.

b)    Kehittää tarpeelliset voimavarat vastustaakseen islamistien ja kansallismielisten    puuttumista ihmisten elämään.

c)    Painostaa Yhdysvaltoja riittävästi jotta se vetäytyisi Irakista.

d)    Muodostaa itsestään voimavaran kansanvallan työkaluksi kaikissa olosuhteissa ja kaikilla mahdollisilla tavoilla.  

e)    Organisoida ja johtaa ihmisiä tässä ratkaisevassa tilanteessa.

f)    Itsensä puolustaminen perustava jokaisen yksilön oikeus. Toimivan hallituksen puuttuessa  yksilöiden oikeudet mitataan suhteessa heidän kykyynsä puolustaa itseään. IFC ponnistelee voidakseen toimia ihmisten itsensä puolustamisen mahdollistajana.

 

  IFC:n toimintasuunnitelma Irakin ulkopuolella 

Sivilisoituneen humanismin mobilisointi on IFC:n voiman toinen näyttämö. IFC pyrkii värväämään ihmisiä Irakin ulkopuolella, sekä siellä asuvien irakilaisten että edistysmielisten ei-irakilaisten keskuudessa.

Moraalisen ja rahallisen avun saaminen ihmisiltä Irakin ulkopuolella on tärkeä tuen lähde liikkeellemme. Painostuksen suuntaaminen ulkomaita kohtaan ja vapaaehtoisten mobilisointi auttamaan liikettämme on IFC:n ulkomaisen toiminnan yksi osa.

Syyskuussa 2005